Meillä saattaa olla pentusuunnitelmia alkuvuodelle 2024 !!
Koiran tärkeimmät ominaisuudet ovat luonne ja terveys. Rodunomainen luonne tulee säilyttää, samoin mahdollisuuksien mukaan käyttöominaisuudet. Monen rodun käyttömuoto on nykyisin erilainen kuin rotua luodessa, mutta käyttöominaisuudet voivat silti olla tärkeitä, koska ne muokkaavat rodun koirien tyypillistä käyttäytymistä ja sitä kautta koko olemusta. Käyttöominaisuuksia jalostettaessa ja testattaessa tulee samalla jalostettua ja testattua myös terveyttä, koska fysiikaltaan heikko koira ei kestä käyttöä. Jalostus on ominaisuuksien parantamista tai säilyttämistä populaatiotasolla, ei yksittäisten huippueläinten tuottamista. Luonteen jalostamista varten pitää saada mittauksia koirien käyttäytymisestä ja reaktioista erilaisissa tilanteissa. Kaikilla jalostuskoirilla tulisi olla jonkinlainen mittaustulos luonteestaan.
Itse olen ensisijaisesti harrastaja, ja lähinnä sydäntäni on palveluskoiralajit. Sivulajina koirillani on TOKO. Katson koiriani ja tulevia pentujani ensijaisesti luonneominaisuuksia silmälläpitäen. Terveydestä en halua myöskään tinkiä. Tietysti ymmärrän että elämä on valintoja täynnä ja niitä valintoja täytyy tehdä. Tietenkin koiran rakenne on erityisen tärkeä harrastustoiminnan ja yleisen elämänlaadun takia. Ihanteeni olisi tietysti saada rodunomaisen kaunis collie, toimivalla päällä ja terveessä kropassa. Se vaatii tosin sitä kritiikkiä omia koiria ja kasvatteja kohtaan, rehellisyyttä, mutta ennenkaikkea sitä että kasvattajat kouluttaisivat ja kilpailisivat enemmän koirillaan! Vain näin voi oppia koiristaan sekä niiden luonteista ja koulutettavuudesta, ja näin myös niiden luonteen vaatimustasoa voi (ja täytyy) nostaa.
Vain näin voi tarjota toisille kasvattajille jalostusvalintoja/mahdollisuuksia.
"Jalostuksessa ei edistytä, jos vain osa kasvattajista jalostaa ja toiset eivät. Ennen pitkää on kuitenkin käytettävä näiden toistenkin koiria, jotta jalostuspohja ei supistuisi. Kasvattajien yhteistyö on tärkeämpää kuin heidän osaamisensa genetiikan alalla."
- Per-Erik Sundgren
Valitettavasti hyvin pienimuotoinen kasvatustoimintani on hieman hitaanpuoleista tällä hetkellä, koska voin ottaa kotiini vain rajallisen määrän koiria, sen määrän mitä pystyn kouluttamaan.
--- Pia ---
Martti n.6 vkoa |